Tekniikat ja 2020-luvun pelaaminen

Kuka olisi silloin 80-luvulla kotitietokoneiden ja konsolikoneiden tullessa koteihin voinut uskoa, millaista pelaaminen on 2020-luvulla. Silloin kylläkin sci-fi elokuvissa oli eräänlaisia videopuheluita, mutta ei niillä ollut nykyisen todellisuuden kanssa paljonkaan tekemistä – nykyaika on digitaalisempaa kuin nuo 80-luvun idearikkaiden suunnittelijoiden aikaansaannokset. Mutta minkälaista sitten pelaaminen on 2020-luvulla?

Pelaajia on kaikissa ikäryhmissä

Jos loogisesti ajatellaan sitä, että erilaisia tietokonepelejä ja digipelejä on ollut markkinoilla sellaiset 40 vuotta, niin on jo loogisestikin luultavaa, että pelaaminen on saavuttanut kaikki ikäluokat ja sukupuolet. Näin on käynytkin, ja itseasiassa vuonna 2021 tilastoitiin, että peräti yil 42 % suomalaisista aikuisista pelaa jotain mobiilipeliä – kenties sinäkin olet yksi heistä?

Se, että pelaaminen on jatkuvasti kasvussa on kiitosta sekä tuolle 80-luvun aloitukselle, että luonnollisesti myös tekniikan kehitykselle. Jos 90-luvulla markkinoille tulleet nettikasinot eivät olisi alkaneet myös kehittyä tekniikan ja varsinkin suoratoiston ja mobiilitekniikan mukana, ei niistä olisi kasvanut sellaista viihdeteollisuuden alaa, kuin mitä se nykyään on – miljardiluokan business, joka muuttuu jatkuvasti. Nettikasinot ovat tuoneet pelaajille erilaisia livepelejä, vedonlyönnistä kasinopeleihin, ja nettikasinoiden tarjoavat kolikkopelit eli automaattipelit ovat lisääntyneet ja kehittyneet – niitä tulee nykyään uusia viikottain.

Aikuisten pelaaminen on kasvanut ja kasvaa edelleen, kiitos lisääntyneen vapaa-ajan, helpomman (ruumiillisesti) työn sekä kasvaneen elintason sekä digitalisaation – nykyään kun voit pelata lähes peliä kuin peliä omalta sohvaltasi.

Lohkoketjut ja pelaaminen

Uusin kehityskanava pelaamiselle on lohkoketjut ja niiden tuomat NFT-mahdollisuudet sekä metaverse. Nyt jo on mahdollista omistaa pelien sisäisiä asioita ja ansaita niillä rahaa, puhutaan jo play-and-earn mahdollisuuksista, joita peliteollisuus on tuonut pelaajien ulottuville. Samalla on kuitenkin todettava, että nyt pitää olla varovainen omien rahojen suhteen, sillä markkinat käyvät NFT:iden ja kryptovaluuttojen kohdalla kuumina, eli arvot vaihtelevat todella rajusti ja varsinkin NFT-markkinoiden sanotaan käyvän ylikuumina – mikä on aivan historiallisesti normaalia. Kaikki uusi maksaa enemmän ja vasta kun massat alkavat käyttää sitä, laskevat hinnatkin, mutta ennen sitä monet ovat sekä menettäneet paljon rahaa, että toiset ovat tehneet paljon rahaa.

Mobiilipelaaminen jatkaa kasvuaan

Miksi sitten mobiilipelaaminen kasvaa? Syynä on luonnollisesti pelaajien mukavuudenhalu. Pelaaminen omalla älylaitteella on niin helppoa ja pelipuhelinten tultua markkinoille, on nykyään mahdollista myös entistä vaativampien pelien pelaaminen hyvällä tasolla mahdollista pelkällä puhelimella. Puhelimella voi pelata jopa ammattilaistasolla, jolla parhaat ammattilaiset voivat voittaa miljoonien eurojen rahaturnauksia, mistä syystä kilpailullinen pelaaminen onkin noussut vakavaksi harrastusvaihtoehdoksi nuorten parissa perinteisten urheilulajien rinnalle.

Mobiilipelaaminen kasvu on lähtöisen Aasiasta, missä älypuhelimella pelaamisesta tuli markkinaykkönen jo sen vuoksi, ettei pelaajille ole varaa ostaa isompaa tietokonetta, tai kallista verkkoyhteyttä kotiin – mobiiliverkkojen käyttö ja älypuhelimella pelaaminen ovat helpompaa ja edullisempaa- ja se puhelinhan on joka tapauksessa koko ajan mukana.

Osaisitko arvata, kuinka monta sellaista peliä on markkinoilla, joita pelataan maailmalla ihan ammattilaismielessä? Englantilaisen yliopiston tutkimuksen mukaan niitä oli jo vuosi sitten yli 40 kappaletta, ja sen jälkeen on tullut lisää – niitä on jo yli 50 ja ala on vasta alkutaipaleella, mutta nyt jo yli miljardin dollarin arvoinen.

Metaverse ja internet 3.0

Facebook vaihtoi nimensä Metaksi. Adidas, Nike ja monet muut brändit ovat jo aloittaneet ovat metaverse projektinsa. Pelaaminenkin on jo alkanut metaversessa – se tulee vaatimaan paljon uuden opettelua, mutta siihen maailma on jo tottunut koko tähän digiaikakauden eli 2000-luvun. Millaiseksi uusi internet ja metaverse vie pelaamisen, sen näemme tulevien vuosien aikana.


Muuta luettavaa muualta:

Mikä on tubettaja?

Tubettaja tuottaa videosisältöä verkkoon yksin tai ryhmässä YouTube-videopalveluun, jonne  sisältö suosituimpana suoratoistovideopalveluna useimmiten ladataan. Monet tubettajat tekevät videoita työkseen, sillä he saavat videoiden katseluista tuloja. Moni tubettaja saa tulonsa kaupallisesta yhteistyöstä tai videoissa pyörivistä mainoksista. Kaikki tubettajien tulot ovat veronalaista tuloa ja niistä pitää maksaa veroa.

Garmin Venu 2 GPS – Älykello jolla voi soittaa ja paljon muuta

Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello, jolla voit soittaa puheluita sekä käyttää yhteensopivan älypuhelimen virtuaaliavustajaa tekstiviestien lähettämiseen, kysymysten esittämiseen, jne. Näiden yhteysominaisuuksien lisäksi Garmin Venu 2-malliston GPS-älykelloissa on kattavat terveys-, hyvinvointi– ja liikuntaominaisuudet, mm. unen laadun pisteytys ja vinkkejä sen parantamiseen, stressitason seuranta, energiatason seuranta, Pulse Ox, naisen hyvinvointiominaisuudet ja paljon urheilu- ja harjoitteluvaihtoehtoja.

Vastaa