Helsinki tekee nopeita kokeiluja tekoälyn ja ohjelmistorobotiikan hyödyntämiseksi – kokeiluideat nousevat työn arjesta
Helsinki haluaa olla maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki. Tavoitteen saavuttamiseksi kaupungin henkilöstö tekee muun muassa nopeita kokeiluja, kuinka tekoälyä ja ohjelmistorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää kaupungin palveluissa ja työntekijöiden työssä.
Sisäisiä innovaatioita Helsingin kaupunki kehittää Kokeilukiihdyttämössään, jonka toiminta alkoi syksyllä 2019. Joulukuussa 2021 kaupungilla valmistui kolmas nopeiden kokeilujen kampanja, jossa testattiin kymmentä kaupungin työntekijöiden ideaa tekoälyn ja ohjelmistorobotiikan käyttöön. Yhteensä Kokeilukiihdyttämö on saanut kaupungin henkilöstöltä noin 80 kokeiluehdotusta, joista kokeiluvaiheeseen on edennyt 35.
Kokeilukampanjoissa tavoitteena on saada oppeja siitä, miten tekoälyä ja ohjelmistorobotiikkaa voisi hyödyntää kaupungin palveluiden parantamiseksi eli ei vielä valmiita ratkaisuja. Kokeilukampanjat kestävät noin kolme kuukautta.
”Ihmisten digiosaamisen kasvattaminen ja kyky hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia on keskeistä Helsingin kaupungin ja sen palvelutuotannon uudistumisessa. Kokeilukampanjat ovat innostaneet kaupungin henkilöstöä kokeilemaan digitalisaation mahdollisuuksia palvelukokemuksen kehittämisessä ja arkityön tuottavuuden parantamisessa. Kyse on myös toimintakulttuurin muutoksesta, sillä oppimalla nopeista kokeiluista voimme toivottavasti välttää kalliita ja pitkiä projekteja, jotka eivät vastaa todelliseen tarpeeseen”, tiivistää digitalisaatiojohtaja Mikko Rusama.
Sujuvampia palveluita ja helpotusta työntekoon rutiinitehtäviä automatisoimalla
Helsingin kaupungin digitalisaatiokehityksen lähtökohtana on, että palvelujen digitalisaatiolla pyritään helpottamaan helsinkiläisten arkea ja että kaupunkilaiset löytäisivät palvelut nykyistä paremmin. Sama koskee myös kaupungin työntekijöitä: digitalisaatio helpottaa päivittäistä työntekoa automatisoimalla rutiinitehtäviä.
Kaupungin tekoäly- ja ohjelmistorobotiikkakokeilujen aiheita olivat tällä kertaa
- tekoälyn hyödyntäminen virtuaalisena kävelykierrosopastajana
- ohjelmistorobotti apuna valtion korvausten hakemisessa sekä tulkkilaskujen käsittelyssä
- kolmannelle luokalle hakeutuminen ja siihen liittyvä oppilaaksiotto
- tekoäly uuden työntekijän perehdytyksen tukena
- rokotteiden oikea-aikainen valmistus ja toimitus rokotuspisteille
- tekoäly nuorten osallistuvan budjetoinnin tukena
- tekoälyn hyödyntäminen Kerrokantasi-palvelun vastausten analysoinnissa
- ohjelmistorobotti kaupungin sopimusten arvon yhteenlaskemisen apuna
- ohjelmistorobotti oppilas- ja opiskeluhuollon tilastotiedon automatisoinnin tukena
Jokaiselle kokeilulle myönnettiin 10 000 euron rahoitus kokeilun toteuttamista varten. Kokeiluilla hankintaan oppeja, jotka jaetaan kaupunkiorganisaation ja kaikkien aiheesta kiinnostuneiden käyttöön.
”Kokeiluista saamme arvokasta tietoa uuden teknologian toimivuudesta käytännössä. Samalla opitaan paljon siitä, miten kaupungin prosesseja, toimintaa ja sisäistä yhteistyötä kannattaa kehittää, jotta digitalisaation hyödyistä saadaan mahdollisimman paljon irti”, kertoo hankepäällikkö Ville Meloni.
Kokeilukiihdyttämötoiminnassa kaupungin kumppaneina ovat toimineet useat yrityskumppanit. Kokeilujen toteutuksessa kumppaneina olivat tällä kertaa Ai4Value, Altoros, Codemen, Digital Workforce, Gispositio, Lekab, Loihde Analytics, SAS ja Q-Factory, Tukena toimivat myös Helsingin kaupungin Taloushallintopalveluliikelaitos Talpa ja Palvelukeskus Helsinki.
Lähde: STT Info
Kuva: Jussi Hellstén
Muuta mielenkiintoista luettavaa
Digitaalinen markkinointi: Menestyksen avain digiaikakaudella
Digitaalinen markkinointi on korvaamaton työkalu yrityksille tavoittaessaan laajaa kohdeyleisöä, luodessaan vahvaa brändiä ja kasvattaessaan myyntiään. Tehokas digitaalinen markkinointistrategia hyödyntää hakukoneoptimointia, sosiaalista mediaa, sisältömarkkinointia ja maksettua mainontaa. Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden menestyä tässä digitaalisessa liiketoimintaympäristössä. Tutustu myös Google hakukoneoptimointi aiheeseen!
Liiku kätevästi kaupungilla – Sähköpotkulauta vuokraus
Koe vaivaton tapa liikkua kaupungissa sähköpotkulaudan avulla. Sähköpotkulauta vuokraus tarjoaa joustavan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon liikkumiseen. Nappaa kätevästi lähin potkulauta, käytä sitä tarpeesi mukaan ja palauta helposti loppumatkasta. Unohtumattomat kaupunkiseikkailut odottavat sinua, kun hyödynnät sähköpotkulauta vuokrauksen edut.
Lainaa Bondorasta kätevästi netin kautta
Bondora laina tarjoaa sinulle nopean ja vaivattoman rahoitusratkaisun erilaisiin elämäntilanteisiin. Bondora on kansainvälinen p2p-lainapalvelu, joka mahdollistaa yksilöiden välisen lainaamisen ilman välikäsiä ja pankkien byrokratiaa.