Suomalaista innovatiivista apteekkiteknologiaa kelpaa tarjota naapureillekin
Yhdeksänkymmentäluvulla Nokialla USAssa työskennellessäni mieleenpainuvaa ja mieleistä oli paikallisen lehdistön hehkutus pienen Suomen teknologiaosaamista kohtaan. Miten ihmeessä ”Noukaia” onnistui syrjäyttämään mahtavan Motorolan, walke-talken keksijän, pois kännyköiden kotimarkkinajohtajan paikalta. Vastaavaa megaluokan markkinakaappaus on harvinainen tapahtuma.
Business Weekin analyysi oli, että Motorolan liikkeet ja toiminta on liian hidasta ja kaavoihin kangistunutta – jättiläinen, jonka on mahdotonta tanssia. Vertaus saatiin silloin juuri ilmestyneestä Prof. Rosabeth Moss Kanterin bestselleristä When Giants Learn To Dance. Hän kirjoittaa kuinka nuoret ja innovatiiviset yritykset rakentavat tulevaa ja kuinka eri alojen vakiintuneiden jättiläisten tulisi vastata tähän yrittäjyyden vallankumoukseen. Kanterin opit kaikuivat pääosin kuuroille korville ja amazonit, googlet ja twitterit veivät tuhkatkin pesästä.
Kotimarkkina kehitysalustana
Mielestäni suurin yksittäinen tekijä Nokia-ihmeen takana oli kuitenkin kotimarkkina. Olemme harvaan asuttu maa, jonka hieman omanlainen kansa arvostaa yksityisyyttä, on pelottavan pragmaattinen ja suhtautuu uteliaisuudella uuteen teknologiaan. Olemme siis mainio megalaboratorio testata ja kehittää uutta todella nopeasti riittävän suurella yleisöllä.
Apteekkiasiakkaat ja -osakkaat korvaamaton apu
Toteutamme Remomedillä samaa kehitä kotona-kasva ulkomailla -kaavaa. Kotimaiset hyvät apteekkiasiakkaat ja osakkaat ovat olleet meille korvaamaton apu, kun olemme kehittäneet etäasiointiteknologioitamme. Nyt kun toimintamme laajenee Suomen ulkopuolelle huomaamme kerta toisensa jälkeen, että palvelumme eivät ainoastaan ole kohdemarkkinoille tarpeellisia, ne ovat myös yhdistelmä uutta ja kuitenkin jo testattua.
Remomedin Noutoapteekki referenssituotteeksi Norjassa
Norjalaiset sairaaloiden omistamat apteekit myyvät lääkkeitä myös kuluttajille. Julkisina toimijoina heidän laitehankintansa on kilpailutettava. Sikäläisen käytännön mukaan kilpailutuksille valitaan yleensä referenssituote eli markkinoilla oleva tuote jonka ominaisuudet parhaiten täyttävät kilpailutuksen kriteerit. Noutoapteekkimme monipuolisine ominaisuuksineen on ainoana markkinoilla oleva lääkkeille tehty jakeluautomaatti, joka on paikallisen lääketurvallisuusviranomaisen hyväksymä. Valinta oli siis helppo.
Pohjoismaiden suurin apteekkiketju, Apoteket AB, luottaa Remomedin osaamiseen uusien palvelumuotojen kehityksessä
Seitsemästä suurimmasta Pohjoismaisesta apteekkiketjusta suurin ja kaunein on ruotsalainen Apoteket AB. Apoteketin uusi Hämtä! -konsepti on teknisesti rakennettu Remomedin tarjoamista tuotteista ja palveluista. Hämta! -palvelussa apteekin etäasiakkaiden kaikki tilaukset toimitetaan ensisijaisesti apteekkien yhteydessä olevien noutolaatikostojen kautta. Hankkeen erinomaiset tulokset ovat liikesalaisuuksia mutta yleisellä tasolla voidaan todeta, että toimituskustannukset ovat alentuneet ja Noutolaatikoston käyttäjät ostavat samalla myös muita tuotteita apteekista.
Potentiaaliset kilpailijat lähtökuopissa
Tarpeellinen, uusi ja jo testattu on kilpailuetuna lyömätön koska tyypillinen sykli ideasta volyymituotantoon kestää alallamme puolestatoista kahteen vuoteen. Ideoimalla ja kehittämällä kaulaa voidaan pitää yllä, kunnes jossakin vaiheessa tuote (tai palvelu) kypsyy ja uusien ominaisuuksien virta tuotteeseen hiljenee – alkaa määrän, laadun ja skaalaedun ekonomia. Haluamme olla jatkossakin mukana määrittämässä alamme kehitystä ja samalla kasvaa sellaiseen kokoon että voimme rulettaa myös skaalaedulla.
Pysykää kuulolla. Kun se vielä on mahdollista, olemme päättäneet tarjota suomalaisille apteekkareille mahdollisuuden osallistua Remomedin tarinaan osakkaanakin!
Lähde: MyNewsDesk